sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Arpajaisvoitto :)



Heissan.
Sain perjantaina postin mukana arpajaisvoiton jonka Huvilaunelmaa Anne oli lähettänyt. Tällaista kaikkea ihanaa sieltä tuli. Metallinen H kirjain, pieni kruunu(jonka meinasin jo polttaa), pieniä ristejä, pitsiä, tuoksupussi, enkeleitä ja ihana pieni pyöreä astia. Kiitos tuhannesti Annelle:))
Olen kerran elämässäni voittanut arpajaisissa ja silloin tuli tuubi hammastahnaa..
Näille ihanuuksille kyllä löytyy käyttöä..



Täällä länsisuomessa on ollut todella synkkä ja sateinen sunnuntai. Yöllä tuuli ja sade piiskasivat kattoa niin, että heräilin vähänväliä. Sytyttelin heti aamulla kynttilöitä kun oli niin harmaata ja kynttilät luovat ihanaa tunnelmaa. Joskus on niin ihanaa viettää koko päivä yöpaita päällä ja vaan olla. Lapsille viikonloput ovat todella tärkeitä ja meillä ainakin lapset nauttivat juuri siitä ettei tarvitse aina lähteä jonnekin..Ollaan vaan perheenä kotona. Tuntuu että tänä päivänä kaikilla ihmisillä on niin kauhea kiire koko ajan. Sellaiset ihanat kiireettömät vierailut ovat todella harvinaista herkkua. Kaikilla on kalenteri käytössä ja siihen pitää merkitä kaikki, jottei mikään unohdu. Itse teen tietoisesti niin, että vähän väliä jätän tarkoituksella kalenterin aivan tyhjäksi joinakin viikkoina. Haluan tuntea että itse ohjaan elämääni eikä kalenterini saa tulla liian täyteen. Silloin nautin arjesta kaikkein eniten. Siinä sivussa myös perhe voi hyvin, kun äiti voi hyvin;))

Näissä kuvissa lasten sunnuntai puuhastelua. Tyttömme maalaa joka päivä uusia taideteoksia.. Ylimääräiset tapettijämät ovat hyviä tuohon puuhaan. Poikamme saa pelata parina päivänä viikossa autopelejä ja kyllä hän jo voittaa isänsä mennen tullen:))
Oikein ihanaa alkavaa viikkoa kaikille jotka täällä piipahdatte. Kommenttejanne on mukavaa lukea ja itsekin viikottain käyn upeita blogejanne ihailemassa.
Terkuin Hanneloore

14 kommenttia:

maano kirjoitti...

onnea onnettaren onnelliselle voittajalle :)

Anonyymi kirjoitti...

onnea voitosta!
tänään tuulispäivänä on ollut aikaa katsella plogeja ihan kaikessa rauhassa ja nuo kaksi edellistä postausta sai sytämen sykkimään, kaunista ja ihanaa!

terkuin kati

Tiina kirjoitti...

Onnea voitoistasi.. tosi kauniita ihanuuksia olet saanut!!! :)
Meillä kanssa tuo maalaaminen on tyttöjen suosikkijuttu..

taburetti kirjoitti...

Upeat palkinnot olet saanut!!
Tällaiset päivät ovat aina välillä ihania niin lapsille kuin aikuisillekin!!
Myös täällä tampereen suunnalla on koko päivän satanut ja tuvertanut tuuli.
Sunnuntai illan terkuin
Jaana

"Kantriina" kirjoitti...

Hienoja palkintoja, oNnEa OnNeA !!

Tuuli tuivertaa ja kynttilät palaa... rauhallista sunnuntai-iltaa <3

Anonyymi kirjoitti...

Onnea!
Täälläkin on satanut enkä päässyt ulos yhtä maalin pois rapsuttelua jatkamaan joten olen iltapäivän/illan ollut tallilla yrittelemäsä puutöitä tehdä. Hieman epäilen onnistumis prosenttia (varmaan sama kun minulla arpajaisissa- huono)

Elsa kirjoitti...

Tällaisena syksyisen tuulisena päivänä on kiva lueskella blogeja, ja täytyypä sanoa että hienoja palkintoja olet voittanut! Vau!

Marja Kristiina kirjoitti...

Lämpimät kiitokset! Kyllä tämä tästä; uskoisin että hautajaisiin asti on uupumusta ja kiirettä ja alakuloa enemmän kuin kotitarpeiksi, ja niiden jälkeen on kenties sitten jo helpompi hengittää ja muistella hyviä menneitä hetkiä.

Onskut voitosta, kyllä olen vihreänä!!!

mimosamamma kirjoitti...

Ihana arpajaisvoitto, onnea:) Annen liikekin on ihana ja täynnä toinen toistaan kauniimpia tavaroita!
Täälläkin sataa sataa ropisee, ihan kaatamalla ja tuuli riepottaa edelleenkin puita ja rymisyttää kattoa.
Mukavaa alkuviikkoa Rosegardeniin:)

Anki kirjoitti...

Heissulivei Hannaseni!

Täällä oli sunnuntai myös myräkkäinen, sattumoisin oli synttäripäiväni, huvittuneena tuumin, että ilma on herttainen kuin sankarikin =0) Kuulema oli varsin myrskyistä silloinkin kun synnyin. ;0)
Juuri samaa mieltä olen kanssasi, on tärkeää olla vain, samanlaisiin päiviin pyrin minäkin aika-ajoin. Lapsillekin oleminen ja kiireettämyys on todella tarpeen!

Mukavaa viikkoa, leppoisaa Oloa!!

Piitu kirjoitti...

Oo, käynyt hyvä mäihä, upea palkinto *kade* :)) Nuo kruunu-esineet miellyttävät minun silmääni suuresti :)

Krisse kirjoitti...

Onnea voittajalle... kauniit tavaroita...
Tiistaiterveisin Krisse

tina kirjoitti...

Ihqj arpajaisvoittoja,
Onnea!
Kyllä kiireettömyydestä nauttii ja sitä meillä on liian vähän.Syyslomalla yritettiin olla vaan ja onnistuttiin suht hyvin.
Eiköhän tuo länsi-suomen sade-ja tuulikiintiö olisi jo täynnä?;0)

Sirkka kirjoitti...

Voi kauneimmat Onnittelut voitostasi, kyllä nuo aina hammastahnatuubin voittaa:)) vaikka en minä yhtään vähättele tuubiakaan, kyllä se on tärkeä meille jokapäiväisessä elämässämme, aamuin ja illoin:)
Niin kyllä noiden kynttilöiden kanssa saapi olla hyvin varovainen, varsinkin jos siinä on joitain helmiä sulkia naruja kiinni tai lähettyvillä ym,

Iloisia ajatuksia ja hetkiä teille sinne kaikille.