lauantai 17. tammikuuta 2009

Keittiöstä ja sitä sun tätä..

Heippa pitkästä aikaa. Olen ollut hieman saamaton tämän blogin päivityksen kanssa mutta nyt minulla oli siihen hyvää aikaa. Lapset ovat olleet mummilla hoidossa ja olemme mieheni kanssa saaneet yhteistä aikaa. On ollut mukavaa vaihteeksi kuunnella hiljaista taloa ja tehdä rauhassa vain omia juttuja. Lasten kanssa arki on välillä aika rankkaa ja on ihanaa, jos on isovanhempia jotka sen ymmärtävät.. Vaikka kuinka paljon rakastan lapsiani, niin joskus sitä vaan väsyy kuikutteluun ja lasten keskinäiseen tappeluun. kiitos mummille tästä viikonlopusta! Taas jaksamme porskuttaa kohti kevättä akut ladattuina:))

Eilinenkin päivä meni kokonaan pyjama päällä ja kyllä se oli mukavaa...Heräilin vasta kello yhdentoista pintaan eli nyt on univelat nukuttu pois:))Perjantaina olin erään ystäväni kanssa Raision ikeassa ja lupaukseni olla ostamatta mitään turhaa, tuli kyllä rikottua;))Kaikkea ihanaa, pientä ja todella tarpeellista tuli hankittua;))Laitan niistä kuvia myöhemmin. Teimme tänä aamuna tunnin kävelylenkin läheisellä metsätaipaleella ja ulkona oli kyllä ihanteellinen ulkoilusää. Nyt kun kaloreita on jo kulutettu, niin voimme hyvällä mielellä lähteä ulos syömään.



Tässä kuvia keittiöstämme jonne on viime kuvien jälkeen ilmestynyt kaikkea pientä ja tarpeellista;))Keittiömme on tehty kolme vuotta sitten ja nyt jos saisin tehdä muutoksia, niin ainakin allas olisi sellainen valkoinen posliiniallas. Pienessä ajassa makukin voi näköjään muuttua. Mieheni ei ole innokas alkamaan mitään keittiöremppaa yhden altaan takia..Miksiköhän;))Mutta enköhän pärjää toistaiseksi ilman sitä ihanaa allasta..





Astiapesukoneen vieressä olevalle seinälle missä nyt on rautahylly ja pyyhekoukut, niin haluaisin uuden tapetin. Näin aivan ihastuttavan tapetin White on White liikkeessä muutama vuosi sitten. Tapettiin oli kirjoitettu reseptejä ranskankielellä..Nyt olen kysynyt ja sitä ei enää ole:((Tietääkö joku mistä kyseistä tapettia mahdollisesti saisi? Vai oletko kenties törmännyt vastaavanlaiseen jossain?
Olisin todella kiitollinen tiedoista:)))












































Tänään minulla on muuten hyvää aikaa käydä katselemassa taas teidän ihania blogeja. Usein kun teen kierrosta blogeissanne, niin tuloksena on joku inspiraatio..Nytkin työn alla on verhojen painantaa. Kiitos teille kaikille blogiystäville ihanista kommenteistanne ja runsaista ideoistanne:))
Oikein ihanaa alkavaa viikkoa kaikille täällä piipahtaville!

Hanneloore<3<3<3




24 kommenttia:

Hannukka kirjoitti...

Hienoa, että olette saaneet tuollaista yhteistä aikaa, kiitokset mummille :)

Minä voisin nyt tuollaiset valkoisen altaan uuteen keittiöön laittaa, mutta en uskalla, jos heti pinttyy aivan kamalaksi...

Piitu kirjoitti...

Onpa kaunis keittiö, varmaan ilo kokkailla tuolla :) Varmasti mukavaa kun saa vähän "Lomaa" lapsista, jaksaa taas paremmin pienen hengähdystauon jälkeen :)

mimmuli kirjoitti...

Ihailen tuollaisia isoja keittiöitä..oma tuntuu liian ahtaalle ja pienelle..jospa joku päivä löytäisimme sen talon jossa olisi keittiössäkin tilaa...Voi muistan kun lapset olivat pieniä ja joskus menivät mummolaan...se oli harvinaista aikaa.=) Lataa kumasti akkuja saada olla kahden=)

päivi kirjoitti...

sinulla on unelmieni keittiö:D
omani niin pieni ja epäkäytännöllinen mutta kaikkea en voi saada:(
huomasin ihastuttavia yksityiskohtia ja astioita, sinulla on silmää laittaa niitä<3
mukavaa alkavaa viikkoa sinulle<3
halaukset, päivi

Olivieno kirjoitti...

Kiitokset kauniista kuvistasi. Niinhän se on että toisten huusholleista otettuja kuvia tiirailee sillä silmällä että saisi hyviä idiksiä. Ja niitähän saa näissä blogeissa!

Piti vielä kommentoida tuota Hannukan pelkoa että valkoinen allas pinttyy; minulla on ollut kolme vuotta ja kyllä se likainenkin on välillä, mutta ihan helposti sen saa taas puhtaaksi!

tina kirjoitti...

Ah en ollut toipunut vielä miesten vessasta niin jo pukkaa hienoja kuvia keittiöstä!
Piti tulla vastaamaan kysymykseen,patasydän sykkii eli kokemäenjoenlaaksosta meidät löytää;0)Ollaanko samalla suunnalla satakuntaa?
Levollista sunnuntaita!

Minttu kirjoitti...

Hei vaan!
Siulla on tosi kaunis keittiö ja niin ihania yksityikohtia... Kyllä vaalea on niin kaunis väri... Mukavaa sunnuntain jatkoa!
Terveisin Minttu

Nina kirjoitti...

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa sinulle itsellesikin!:)

Soma on keittiönne ja ihania tavaroita ja esineitä paljon kauniisti aseteltuna.

Se tosiaan näissä blogivierailuissa on kivaa, että saa hyviä ideoita alkaa näprätä jotakin mukavaa omaan kotiinsa.

Krisse kirjoitti...

sunnuntai lukemiset menossa.
oikein kauniita kuvia..

Mimmimamma kirjoitti...

Teillä on aivan ihana keittiö.
Mukavaa,että ootte saaneet relata oikein kunnolla.
Kivaa alkavaa viikkoa!:)

ANNI kirjoitti...

Kaunista on! Mukavaa, että olette saaneet ladata akkuja, nyt voi sitten lähteä energisenä uuteen viikkoon:)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana keittiö vaalea ja avara, mikä parasta paljon laskutilaa purkeille ja purnukoille=)
Oma köökkini niin piskuinen ja kaipaisi pikaista remonttia, ehkä kevään tullen innostun=)

Karita

"Kantriina" kirjoitti...

Ompa ilo katsella näin kauniita kuvia. Kiitos siis siulle, keittiösi on kyllä todella kaunis! :)

maano kirjoitti...

ai että sun keittiö on nätti ... meidänki keittiörempan esteenä on UKKO ..ärsyttää ..

Hanna kirjoitti...

Aivan, välillä tekee niin hyvää hengähtää hiljaisessa talossa, ja kuunnella sitä ihanaa hiljaisuutta. Sitten sitä jaksaakin taas aivan erilailla :)
Teillä on aivan ihastuttava keittiö! Paljon kauniita yksityiskohtia, kauniit kalusteet ja tasot, kerrassaan nättiä!!
Mukavaa tätä viikkoa!

Hanneloore kirjoitti...

Kiitos kaikille ihanista sanoistanne!
Aina se on vaan niin että jotain tuntuu puuttuvan, vaikka kuinka yrittää suunnitella kaiken toimivaksi..Kyselin muuten mieheltäni että voiko laminaatti lattiaa maalata;)))Ei ollut kuulevinaankaa..vastasi kyllä hetken kuluttua että, voi maalata.
Ei oikein ymmärtänyt kun innostuin asiasta että olisi ihanaa saada vaalea lattia..joskus;)

Kiitos muuten Nipsu ihanista sanoistasi edellisessä kommentissasi:))Toivon että tulet tulevaisuudessa enemmän istumaan vessassamme, kummassa vaan;)))

Olette kaikki piristäneet päivääni ihanilla sanoillanne! Kiitos niistä.

Haliterkuin Hanneloore

Mari kirjoitti...

Teillä on kyllä niin nättiä! Ihan vetää sanattomaksi nämä kuvat... Ja kaikki on VALMISTA. Taidanpas olla vähän kateudesta vihreä;)

Sarppa kirjoitti...

Upea keittiö sinulla..

Ja lapsetkin kaipaavat välillä lomaa vanhemmistaan ;D

Anonyymi kirjoitti...

Tähän voin sitten kommentoida, että teidän keittiössä saa ihan sikahyvää ruokaa! Tosin, anteeksi vaan, parasta mitä teidän keittiössä on saanut, on teidän Mummun tekemä lihakastike, jonka sinä olet hellalla lämmittänyt;).

Vai antoi se isäntä ihan tosissaan luvan maalata keittiön lattian? en meinaa uskoa, että on totta... Niin, ja sitten on vaan pakko maalata kaikki alakerran lattiat, koska ei ole listoja... sanoitko sen ja;)? Niin, ja sitten onkin jo portaat ihan hassut, kun muu on valkoista, ja sitten mennäänkin jo yläkertaan... Ei tainnut isäntä ajatella luvan myöntäessään asiaa tarpeeksi pitkälle...
Mutta enskerralla onkin jo maalausprojekti sitten aloitettu kun tullaan...

Aloitin eilen karppaamaan, karsee nälkä kokoajan. Ja siitä taas tuli mieleeni, ettei olla muistettu kirjottaa mulle sitä ihanaa marenki-daim kakun reseptiä vielä mulle... Se onkin jo toiseksi parasta mitä teitin köökissä saa tilattua:).
Aurinkoisia päiviä, ja haleja teille sinne! Isännälle kanssa voimahaleja, kun ei tiedä mitä lupasi...
-Nipsu-

Witikkalan Kartano kirjoitti...

Ompas sinulla kaunis keittiö.

Kirsi kirjoitti...

Kaunis ja tilava keittiö teillä.

Kirsi

Hanneloore kirjoitti...

Kiitos taas kommentoijille:))

Nipsulle kiitoksia kehuista;))
Täytyy viedä terkkuja tänään mummulle! Vien mummun teatteriin koska vaari ei enää jaksa lähteä hänen kanssaan. Menemme katsomaan Linda ja Joel näytelmää omaisteniltaan:))

Laitan sulle sen ihanan Dajm herkun reseptin, ellen intoudu laittamaan siitä postausta.
Mulla auttaa muuten tähän pieneen kevennykseen se, että meillä on koko ajan hedelmiä kotona. Aina kun tunnen että alkaa nälkä yllättää, niin eikun porkkanaa, omppua tai ananasta poskeen;))

Terkuin Hanneloore

Vuokko kirjoitti...

Aivan mahtavan tilava keittiö (kalpenen kateudesta...) Kauniisti olet sisustanut silmäniloakin, oikein viihtyisän näköiseksi...

elina kirjoitti...

Kaunis keittiö. Onhan nuo uudet aina kauniita ja sinun on niin hyvällä maulla tehty. Valkoinen posliiniallas ei tosiaankaan ole kovin hyvä lapsiperheessä, vaikka kaunis onkin. Minä laitoin sellaisen vajaa vuosi sitten ja sen kanssa saa olla varovainen. Olen jo kerran pudottanut kattilan kannen ja tehopuhdistustakin allas vaatii usein. Meillä on vaan kahden aikuisen talous, mutta tiskaan käsin.
Kyllä tuollaisessa keittiössä kelpaa laittaa herkkuja. Laita vaan postaus siitä herkusta, josta anonyymi puhui.