maanantai 6. huhtikuuta 2009

Tyttöjen wc :)


Tässä taannoin lupasin kuvia meidän perheen "tyttöjen" veskistä. Tässä niitä nyt olisi. Allaskaappina on vanha komuutti, joka oli ennen räikeän turkoosin maalin peitossa;))Maalit saivat kyytiä ja sieltä paljastui kaunis puupinta. Kuin bonuksena siinä on ihan alkuperäiset jo ruostuneet nupit:))Puuseppä teki puusta uuden pöytälevyn sekä päähän muutaman hyllyn ja mieheni asensi altaan. Pöytälevy kun on puuta, niin kovin käytännöllinen se ei tietenkään lapsiperheessä ole..Siitä syystä käsittelenkin sen melko usein vedenkestävällä puuvahalla.






















Vessa sijaitsee aivan kylpyhuoneen ja saunan vieressä, joten tila toimii myös pukuhuoneena tarvittaessa. Minä halusin myös, että kaikki alusvaatteeni ovat lähellä, joten nyt sain koreihin pikkarit yms.naistenjutut;)) Tässä kaapissa on myös paljon kaappitilaa kaikennäköisille ryppyvoiteille..Kumma juttu miten sitä pitää itseään aina vaan niin nuorena, ettei nyt vielä tarvi mitään sen kummallisempia rasvoja. Tänä talvena olen kuitenkin havahtunut huomaamaan sen, etten olekaan enää kaksikymppinen;)) Harmi.. eli tärkeää on hoitaa myös ihoaan joka päivä:) Eivät ne kaikki voiteet turhia ole, vaikka mieheni usein epäilee niiden hinta laatu suhdetta??










Tämän ihanan kangastaulun näin maalaisunelmaa lehdessä ja se oli vaan yksi niistä asioista jotka oli heti saatava:)) Joskus vaan on sellaisia juttuja jotka kolahtavat heti! Ajattelin kesän tullessa siirtää sen ulos johonkin salaiseen soppeen..Katsotaan mitä saan aikaiseksi? Niin paljon on ideoita ja suunnitelmia puutarhan ja terassin suhteen, mutta saa nähdä mihin kaikkeen on aikaa..


Minulla on muuten huomenna jännä ilta..Meillä on tapaaminen tämän alueen blogin pitäjien kesken:))Mielenkiintoista! Ihanaa olisi joskus järjestää iso tapaaminen kaikkien teidän muidenkin kanssa ja olisi ihanaa nähdä teitä ihan silmästä silmään:)
Kiitos kaikille ihanille kommentoijille! Ihanaa kun jaksatte aina ilahduttaa mukavilla viesteillänne. Mukavaa viikon jatkoa:))

Terkuin Hanneloore

28 kommenttia:

ANNI kirjoitti...

Kaunista on tyttöjenkin vessassa!:) Sinä se osaat laittaa kaiken niin ihanan näköiseksi<3 Blogitapaaminen voisi tosiaan olla hauska idea!

Marielisa kirjoitti...

Kaunista on, ei voi kuin ihailla...

Sattumalta ostin tuollaisen samanlaisen lokerikon juuri eilen, tosin vaaleanharmaana, mutta aion sipaista sen valkoiseksi. Koruja minäkin lokerikkoon ajattelin laittaa ; )

Aurinkoista kevättä teille ja ihanaa pääsiäisen aikaa!

mimmuli kirjoitti...

Täytyy nyt tunnustaa...minä olen kateellinen teidän vessoille=)) Voisin kyllä muuttaa tuonne myös asumaan teidän kauniin miesten vessan lisäksi=) Mikä homma tuon allaskapin kanssa...itsekö teet kaiken=)? Ihailen noin uskomattoman kaunista taitoa asetella kikki kohdalleen. Minulla on tuollainen samanlainen valkoinen rasia ja sainkin tuosta idean että siihen voisi kirjoittaa jotain=) Vaikka "kopsaan" tuon les thes du monden.=) Oikein mukavaa keskiviikkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpä kelpaa asioisa vessoissanne :).
Hyvää pääsiäistä!

malla kirjoitti...

ihanan romanttinen!!!oikea tyttöjen unelma:)

Tuikku kirjoitti...

Ihana vessa!!!!!!!!!! Miten sinä tässä onnistut, en käsitä:)

Mari kirjoitti...

Kaunis on, tyttöjen veski. Hieno tuo laajennettu komuutti :) Hyvää pääsiäistä!

Maria G kirjoitti...

Tosi kaunis ja kodikas vessa! Ihania yksityiskohtia. Mukavaa pääsiäistä :)

maano kirjoitti...

mieletön on teän tyttöjen veski :) tuo taulu on ihana :)

Krisse kirjoitti...

kaunista, kaunista, kaunista,,,,

aivan uskomattoman ihana veski ja kaikki muu..

Hyvää pääsiäistä sinulle..

Marika kirjoitti...

Ihania yksityiskohtia kuten koko kodissasi. Joka kerran kun kuviasi katsoo huomaa jonkun uuden ihanan pikkujutun. Näihin ei koskaan kyllästy=o)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana veski ja iso! meillä sellainen pikukoppero=(

Iloista pääsiäistä!

Karita

Vuokko kirjoitti...

Kyllä kelpaa teidän talon tyttöjen :)
Rauhallista pääsiäisenaikaa toivottelen.

Sanna kirjoitti...

Hyvää pääsiäistä sinulle Hanneloore!

Pikku-Pihlajan Merja kirjoitti...

En oo kyllä vähään aikaan nähnyt noin nättiä vessaa! Voih...

Ihanaa pääsiäistä teille!

Sarppa kirjoitti...

Kyllä on todella kaunis vessa..

Hannukka kirjoitti...

Sanalla sanoen kaunis!

Anki kirjoitti...

Upea on tyttöjen veski, kyllä tuolla kelpaa kaunistautua =0)
Ihanaista Pääsiäisen aikaa sinulle! Iloa, valoa ja aurinkoista mieltä!
Voikaa hyvin koko porukka! <3

Mia kirjoitti...

Hiphei, täältähän löytyi uusi tuttavuus minulle. Ihania kuvia, pakko jatkaa niiden ihastelua.

Saanko lisätä sinut blogilistalleni?

Aurinkoista Pääsiäistä!!

Mia

Peikonlehti kirjoitti...

Kivan näköistä on kyllä =)

Hyvää Pääsiäistä!

mimosamamma kirjoitti...

Hei Hanneloore!
Olen oikeastaan aivan sanaton, kotinne on uskomattoman kaunis!!
Hyvää pääsiäistä teille sinne paratiisiinne:)))
Lämpimin terveisin Marja

tina kirjoitti...

Oli todella mukava tavata.Ja mua jäi vaivaamaan muutama juttu(siitä sisustuskansiosta;))Mutta nyt on vähän low profile ja low budget kun lähdetään reissuun ensi viikolla.Saako niitä tuotteita vielä myöhemminkin?Tyttöjen vessa aivan ihana!Josko meilläkin joskus...
Toivottavasti tapaamme taas pian!

Iloista pääsiäistä teille sinne (ei niin kovin kauas):)

Anonyymi kirjoitti...

Hei Hanneloore. Tässä oon muutamien vakiovierailijoitten plokiin käyny kertomassa että mielellään lähettäisin kutsun toiseen plokiini, jos kiinostaa. Muutosten tuulia otsikon alta löytyy osote, mihin jättää viestiä, niin kutsun sinutkin sinne.

Sirkka kirjoitti...

Voi Hanneloore mitäs näytätkään meille...ihastuttavaa kertakaikkiaan..!!

tuollahan viihtyisi aamusta iltaan...kyllä tyttöjen kelpaa!!

nauratti tuo sinun ryppyvoidejuttusi, nimittäin luin ensin..etten ole enää kuusikymppinen:))))))

Kauniisti olet ryhmitellyt kuvasi!!

Olivieno kirjoitti...

Ei voi muuta kuin ihastella... Kaikki on niin täydellistä, kiitos kun paljastit ihanan vessasi!

Henska kirjoitti...

Voi vitsi, että teillä onkin nättiä. Voisin helposti selailla koko päivän blogiasi. Erityisesti "kukkamaasi" saavat minut vihreäksi kateudesta :) :) Ehkä mullakin sitten joskus... :O

Mukavaa kevättä

Henska

-T kirjoitti...

Täytyypä minunkin jättää ihastelevat kommenttini tänne :) En liene noin kauniilla maulla ja hienoksi laittettua wc:tä nähnytkään! Ihania yksityiskohtia ja koko kokonaisuutta jään vain ihailemaan!!

Marge kirjoitti...

Todella kaunis on niin poikien kuin tämä tyttöjen vessa! Kauniisti sinä osaat sisustaa, voi että...
Oikein mukavaa arjen aloitusta sinulle!!:))