keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Puutarhan kevät kukkasia


Puutarha on heräillyt eloon ja on ihana kierrellä ympäri pihaa katselemassa kasvun voimaa. Huhtikuulla tuntuu että nouseeko noista penkeistä yhtään mitään, kun niin mustilta näyttivät:) Sitten yhtäkkiä muutamassa viikossa kukkapenkeistä ilmestyy runsaasti alkuja. Harmillisesti tänä vuonna myyrät ovat syöneet kaikkien syysleimujeni juuret ja muutamat muutkin perennat ovat kadonneet:( Myyrät ovat kyllä juhlineet talvella paksujen lumikinosten alla. Myyrien karkoitukseen onkin monia keinoja, mutta paras kuulemma on kova meteli ja maantärinä. Eli isot koneet hyrräämään tontille niin myyrät luikkivat pakoon maantärinää. Meillä onkin tänä vuonna tässä pihapiirissä taas kaikennäköisiä kaivureita ja koneita. Mieheni projekti on saada tänä kesänä meidän vanha ulkorakennus uuteen uskoon. Laitan loppuun muutaman kuvan millaisessa kaaoksessa pihapiirimme on tällä hetkellä.
Vanhan navetan purkutilanteessa yksi luumupuuni kärsi niin paljon että se täytyy hävittää.


Laitoin muutaman kärhön laatikkoon ja todella hyvin ovat lähteneet aurinkoisella terassilla kasvuun. Viime vuonna tekemäni pionipenkki voi todella hyvin. Kaikki ovat lähteneet voimalla kasvuun ja ovat jo kovasti laajentuneet. Laitoin viimevuonna istutuskuoppien pohjalle sarvilastuja jotka kuulemma lannoittavat jopa vuosia. Nyt väleissä ihastuttaa kauniita tulppaaneja.



Nyt kukinnoilaan ihastuttavat mm. kevätvuohenjuuri, vuorenkilpi, valkotäpläimikkä ja kukintaansa aloittavat juuri sammalleimu ja patjarikko.



Olen aivan valtavasti tykännyt olla puistotoimella erilaisissa pihatöissä ja joka aamu on todella kivaa lähteä töihin:)) Olen oppinut paljon uutta ja päässyt tekemään erilaisia juttuja. Aivan oma juttunsa oli esimerkiksi nähdä, miten isolla kasvihuoneella hoidetaan tuholaistorjunta biologisesti. Nyt seuraavat päivät pääsen istuttelemaan jo aika kookkaita puidenalkuja. Oma intohimoni on vain vahvistunut ja päätös lähteä opiskelemaan puutarhuriksi on ollut varsin helppo. Viisitoista vuotta kaupallisella alalla riittää minulle ja nyt kun on mahdollisuus opiskeluun niin haluan käyttää sen:))

Tässä muutamia kuvia siitä millaisessa kunnossa toinen puoli pihapiiristämme on..
Vanha ulkorakennus oli päässyt niin huonoon kuntoon, ettei sitä voitu enää pelastaa.
Tähän olisi tarkoitus tehdä lämmintä varastotilaa ja jonkinnäköinen askarteluhuone jossa olisi sitten talvellakin kiva lämpimässä tehdä kaikenmaailman tuunailuja. Kaiken kiireen keskellä ihana mieheni teki minulle pienen perkolan, johon on tarkoitus kasvattaa erilaisia köynnöksiä:) Portti saa sitten joskun kauniin kyltin yläosaansa, jossa lukee tietenkin Rosegarden.
Laitan perkolasta lisää kuvia, jahka saan kaikki istutukset tehtyä ja ne ovat hieman kasvaneet..




Mukavaa viikkoa kaikille täältä satakunnasta:))

Hanneloore

13 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Ihana alppiruusu, se on todella kaunis kun kukkii! Ihana kun on kesä <3 Kauniita istutuksia sinulla...

Anonyymi kirjoitti...

jaa,jaa...mitäköhän se mäkinen alkaa seuraavaksi;)

Olivieno kirjoitti...

Onpas sinulla ihana mies... Meillä on myöskin tulossa tänä kesänä piharakennuksen remontti... kunhannyt vaan mies viitsis aloittaa. Nauratti tuo myyrien karkotuskeino, katsos meillä ei ole tänä vuonna myyrät juhlineet, ja kyllä noi lapset senverran meteliä pitävätkin, että ei ihme että myyrät kaikkoo!

Anonyymi kirjoitti...

No johan te olette olleet nopeita pistämään pihan hyrskynmyrskyn:).

Kohta kaffetellaan perkolassa:)
-Nipsu-

vanamo kirjoitti...

Ihanat kukkapenkit ja istutukset sinulla. Olette osanneet hienosti tehda pihasta puutarhaa tiloja luoden. Se on omakin unelmani, jota kohti pyristelen pikkuhiljaa... Talla hetkella en tosin voi tehda mitaan, koska emme ole kotona. Myyrat olivat jattaneet pihamme rauhaan, vaikka naapureilla oli syoty omenapuita, ruusuja ja perennoita. Itse emme olleet kotona koko talvena. Meilla oli kaytossa sellaiset 7euron myyrakarkottimet ja ne toimivat koko talven. En tieda olivatko ne apuna... ilmeisesti. Iloista kevatta sinule! :)

Sari kirjoitti...

Hienolta vaikuttaa! Jään odottelemaan valmiista pergolasta kuvia!

Tilu kirjoitti...

Heippatin hei
Katselin sivupalkin kuvia kodistasi, onpas kaunista.
Teillä kukkii jo alppiruusut täysillä, meillä vasta aloittavat nuppujen availua.

Vuokko kirjoitti...

Teillä on kaunis piha ja paljon jo kukkivia. Täällä pohjoisemmassa tullaan aina vähän perässä, vuohenjuuri on nyt kukintaa aloittelemassa ja narsissit vasta kukkii...
Puutarhuriksi minäkin haluaisin, vaan uskaltaiskohan sitä vielä koulunpenkille lähteä... ;)

Hanna kirjoitti...

Tosi kauniilta näyttää! Ihania kukkasia sinulla siellä piha pullollaan! Ja pergola näyttää ihastuttavalta!

Ede@ kirjoitti...

Ihana kukkkakuvia ja
mukava tosiaan seurata kaikkien
kasvua:)

Jamelia

Tuikku kirjoitti...

Hei Hanneloore,
ihanat kukkaistutukset ja ihanalta kuulostaa miehesi, kun jaksaa sinulle laitella juttuja:) Minun blogissani on jotain sinulle.Blogini on nyt valitettavasti suljettu muilta kuin kutsutuilta lukijoilta, mutta lähetin sinulle kutsun.
terkuin Tuikku

Krisse kirjoitti...

Kauniita kukkaiskuvia..niihin ei koskaan kyllästy..ainakaan me puutarhahullut..
hyvää alkavaa kesäkuuta toivottaa Vaaralan Krisse

santra kirjoitti...

Ensi vieralulla. Selailin blogiasi ja sinulla on tosi iihanan näköinen koti!! Kauniisti kukkii tuo rodokin.