lauantai 20. elokuuta 2011

Aika kulkee hurjaa vauhtia..



Olen niin kesäihminen kuin vain olla ja voi:) Kesä on kyllä mennyt täysin nauttiessa ulkoilmasta ja mökkeilystä. Juuri juttelin miehelleni, että en edes muista koska viimeksi katsoin tv:tä. Tällä hetkellä en edes kaipaa tv:n katselua, mutta ehkä kun syksy ja sateet saapuvat on taas ihanaa joskus istua telkun ääreen.

Olen niin laiska nykyään päivittämään blogiani, että olisi varmasti parempi lopettaa kokonaan. En ole vain pystynyt tekemään lopullista päätöstä. Vasta nyt tuntuu siltä, että voimat alkavat palautua rankan opiskelurumban jälkeen. Voi olla, että vielä innostun uudelleen päivittämään blogiani ahkerammin, mutta nyt teen vain sitä mihin aika ja rahkeet riittävät.




Nuorempi lapsi aloitti myös koulun ja se tuntuu todella isolta asialta. Yhtäkkiä minun molemmat pienokaiseni käyvät jo koulua ja ovat olevinaan niin isoja:))
Päätin kysyä työnantajalta mahdollisuutta tehdä kuuden tunnin työpäiviä jonkin aikaa ja se sopi työnantajalleni mainiosti. Nyt syyskuun alusta saan hieman enemmän aikaa töiltä lapsille ja kodille:)) Tuntuu ihanalle!! Haluan olla lapsiani vastassa koulupäivän jälkeen ja auttaa heitä läksyjen teossa. Viimeiset kaksi vuotta kun olen itse myös istunut koulunpenkillä töiden lisäksi.





Vihdoin ja viimein alkoi kukkakujani kukkimaan tosissaan. Se on kyllä ollut kaunis koko kesän. Toivottavasti ensi kesänä myös köynnöshortensia revähtää kasvuun. Kissakin tykkää päivystää lintuja perkolan päällä:)
Pihalla olen touhunnut paljon, mutta mitään uutta en ole tänä kesänä saanut aikaiseksi. Tuntuu, että on täysi työ pitää tämänkokoinen puutarha edes jonkinnäköisessä kunnossa. Jo, pelkästään ruohonleikkuu vie monta tuntia viikossa. Onneksi mieheni ajaa nurmikkoa myös.






Laitoin Mehitähteä laakeaan ruukkuun ja se on viihtynyt siinä mainiosti. Löysin Paratiisin taimitarhalta ihania pieniä kiviä teksteillä LOVE, MISS YOU ja DREAM.

Lopuksi kuva ihanasta skootteristani, jonka sain valmistumislahjaksi toukokuulla perheeltäni, isolta joukolta sukulaisia ja ystäviäni. Mieheni oli selän takanani juoninut kaiken ja skootteri oli täydellinen yllätyslahja;))






Kiitos teille kaikille vielä siitä:)) Terkuin Hanneloore<3<3



5 kommenttia:

Hannukka kirjoitti...

Oli kiva lukea päivityksesi :)

Anonyymi kirjoitti...

aloin noita linkkejä hakemaan sun kirjanmerkeistä, mutta että oli oikein blogin päivittänyt;).
Hienoa!!!
Kyllä se arki pikkuhiljaa alkaa asettumaan, kun sait koulun kunnialla päätökseen, nyt on taas aikaa kodille, sisustamiselle ja blogille:).
alan nyt katselemaan noita nettikauppoja, tekis mieli tilata jotain:D
P.S. ei kestä kiittää, olet skootterisi ansainnut;)

Piitu kirjoitti...

Älä vaan lopeta, vaikka harvoin postaisikin, on niitä kuulumisia silti kiva lukea :) kiva kun saat tehdä lyhyempää päivää töissä, lapsillekin on varmasti tärkeää että äiti on läsnä vähän enemmän :)

Mummu-Ruusunen kirjoitti...

Kiva kuulla sinusta! Älä lopeta, postaat omaan tahtiin silloin kun jaksat, kiva kuulla edes joskus mitä kuuluu. Hattua nostan kun työn ohessa opiskelit enkä yhtään ihmettele että ei ole blogille enään kaiken muun ohessa aikaa jäännyt!
Mummu-Ruusunen

Tuija kirjoitti...

Ompa upea skootteri, hieno lahja, ja onnea valmistumisesi johdosta, tuolla on kiva viilettää paikasta toiseen.
Minua kanssa surettaa kun kesä alkaa olla ohi, jotenkin se jäi vähän kesken. Huoh..
Kaunis kukkakuja, aina se vaan vie aikansa,ennekuin se näyttää edes joltain,kasvit tai ainakin toiset kasvavat liiankin hitaasti.

Mukavaa elokuun jatkoa sinulle.