Voi että, kuinka tämä aika lentää..
En ole pahemmin kerinnyt blogiani päivittelemään, kun on ollut kaikennäköisiä projekteja. Tuntuu että tällä hetkellä on niin paljon taas kaikkea päällekkäin.
Olen käynyt tutustumassa muutamissa pihoissa joihin olisi talven aikana tarkoitus tehdä pihasuunnitelmat. Se on niin ihanaa hommaa että.. Ihanaa on varsinkin, jos muutokset ovat todella näkyviä ja isoja. Tykkään valtavasti siitä että konkreettisesti näkee oman käden jäljen. Otan paljon niitä "ennen" kuvia ja niitä on kiva verrata valmiiseen aikaansaannokseen.
Muutaman huonekalunkin entisöinti odottaa loppuunviemistään. Mutta katsotaan saanko aikaiseksi vielä tänä vuonna laittaa ne?
Kesän jälkeen on vielä jotenkin niin lässähtänyt olokin, että tekisi mieli aloittaa joku kuntoilu. Joka syksy olen käynyt jumpassa tosi reippaana. Nyt vaan jumpat ei jotenkin iske. Uimassa olen ollut muutamia kertoja ja se on ollut mukavaa. Hyvä kaveri mukaan ja kilometri taittuu nopeaan. Ratsastus on jäänyt elämästäni kokonaan ja se on hieman haikeaa..Vielä viisi vuotta sitten minulla oli oma hevonen ja kiersin nuorempana kilpailuissakin harva se viikonloppu. Lasten ilmoitettua tulostaan päätin antaa hevoseni vuokralle. Löysin aivan ihanan ihmisen joka todella sopi hevoseni kanssa yhteen:) Tänä vuonna teimme hevosesta kauppakirjat eli tämä kyseinen vuokraaja osti sen. Heillä menee kivasti ja ovat menestyneet myös kilpailuissa. Tässä on kuva siis omasta kasvatistani FWB-tammasta. Vaikka hevosella on nyt todella hyvät oltavat niin silti on välillä kova ikävä sitä hevoselämää..
Tallin hajua..nimittäin puru, tuore heinä ja ihan vaan hevosen ominaistuoksu ovat ihania tuoksuja. Välillä täytyy poiketa jonkun ystävän hevosta nuuhkimaan;))
Laitan tässä vielä muutamia kuvia, kun tyttöni kanssa innostuimme askartelemaan.
Ostin tiimarista poistokorista valtavan määrän puulaatikoita, pyöreitä ja sydämenmallisia. Tyttäreni maalasi omiaan vesiväreillä ja minä taas tavallisella vesiliukoisella remonttimaalilla. Tulostin erilaisia tekstejä ja liimasin niitä rasioihin. Niistä tuli ihan söpöjä. Seuraaviin laatikoihin laitan tekstit sabluunoiden avulla. Nuo korit muuten maksoivat 0,30-0,70€ kpl eli ei juuri mitään.
Niitä on kiva antaa lahjaksi vaikka tarhatädeille:)
Oikein ihanaa ja kuulakasta lokakuun jatkoa kaikille;))Koetetaan muistaa liikkua kun siitä kuitenkin tulee niin hyvä mieli.
Hanneloore
PS. Kiitos taas kaikille kommenttinsa jättäneille, niitä on mukava lukea.
19 kommenttia:
Voi kuinka kauniita rasioita olette näppärin sormin askarrelleet! Noita ei tarvitse pitää piilossa, ovat ihania koristeita vaikka missä.
Uljas hevonen, uskon että ikävä on kova...
Mukavaa alkanutta viikkoa Rosegardeniin:)))
Niin se elämä vaan muuttuu ja jotkut asiat vaan jää... mutta, tiedä häntä jos vaikka vielä hyvinkin ehdit ja taas innostut "hevoselämästä"... meillä tyttäret heppahöperöitä, vanhin etenkin ja sitäkautta olen minäkin niihin touhuihin tavallansa joutunut.. tekemistäsi rasioista tuli oikein somia.. :)
Minä olen kuullut monilta rouvilta, että ratsastus on sellainen harrastus, joka elämän 'ruuhkavuosissa' tuppaa helposti jäämään. Mutta kun muutama vuosi kuluu ja tilanne rauhoittuu, ehkä on aikaa taas lämmitellä upeaa harrastusta?
TOSI suloisia rasioita syntyi, taitavaa!
Kauniita rasioita, teillä on ollut puulaatikkotehdas viikonloppuna! :)
Olette tosi taitavia molemmat...
sieviä rasioita. aivan ihana idea!
Todella kauniita laatikoita ja mukava idea laittaa tekstit sabloonalla. Kauniita ovat.
Oi minäkin kaipaan tallin tuoksua. Minulla oli oma hevonen 24 vuotta ja vuosi sitten jouduin siitä luopumaan. Minullakin elämä on nyt niin perhekeskeistä, että omille jutuille ei meinaa jäädä aikaa. Ehkä sitten lapsien kanssa aloitan ratsastusharrastuksen uudestaan jahka he ensin vähän kasvavat. Hienoja rasioita, hyvä idea!
hei,
vielä kysyisin, mistä olet hankkinut nuo sabloonat, vai oletko tehnyt itse?
Tosi kauniita rasioita teitte!
Kivoja!
Kiitos vierailustasi, Hevonen on kauneimpia mitä olen nähnytkään...vaikkakin olen niitä aikas monia nähnyt.
Rasiasi ovat myös hyvin kauniita , taitavien kättentyötä, hyvin kauniita ja se tekemisen riemu ja onni kun saa valmista ja onnistunutta, niin se on suuri ilo!
Onnittelut!
Oikein mukavaa ja leppoisaa keskiviikkoa.
Kiitos kaikille kivoista kommenteistanne:)
Varasin jo ratsastustunnin torstaiksi..Tästä se lähtee!
Ja Elinalle;
Siis nuo mitä olen tehnyt nyt valmiiksi, niin niihin olen ihan vaan liimannut tulostetut kirjoitukset.
Ajattelin että seuraavaan satsiin teen itse muutamat sabluunat. Ostin jo kalvoja ja aikas tarkkaa hommaa se on. Leikkaaminen täytyy mennä todella siististi:)En ole löytänyt tuollaisia sabluunoita mistään, eli jos jollain on hyviä vinkkejä mistä niitä saisi, niin otan ilolla tiedon vastaan:)
Hanneloore
Hei Hanneloore!
Yökukkuja kiittelee oivallisista askarteluvinkeistä. Meillä taitaa ilmestyä samanlaisia.. Kiitos!
-Krisse-
Elämä on jatkuvaa liikettä ja sitä myötä luopumista, mutta vaikka jotakin menettää - tulee aina jotakin tilalle. Tasapaino kuitenkin siis säilyy asioilla.
Upea hevonen.
Ihania purkkeja olette tehneet ja miten huokean hintaisiakin vielä. Kiva idea!
Hienoja askarteluja! Onneksi hevosesi sai hyvän omistajan. Hyvin ymmärrän haikeutesi silti.
Mahdanko onnistua nyt jättämään kommenttia...
Onhan se upea hevonen, kun oli niin kaunis emä:).
Koskahan minäkin pääsen tallille?
Miksei minussa asu pieni askartelija?
2 viikon päästä tullaan muuten sinnepäin:).
Pusuja lapsille:) Ja hali sinulle, ja terkut J:lle;).
-"Nipsu"-
Kiitos Nipsu:)
Ihanat sanasi tuntuvat aina kivoilta:)
Kiva kun tuutte, niin nähdään silloin eli meille tuutte ainakin käymään!
Terkkuja sinnekin isännälle ja prinssille:)
Hanneloore
Ompa ihania purkkeja ja aika helppotekoisiakin.
Aivan kertakaikkisen ihania rasioita! Niistähän saisi kivat lahjat ystäville jouluksi....jokaiselle sisään vaikka lempparinamuja tms. Olisinpa hiukkaakaan kärsivällisempi, niin ryhtyisin tehtailemaan minäkin! Mukava keksintö sinulta!
UPEA hevonen!
Itse lopetin hevostelun kuusivuotta sitten, harrastettuani sitä 30-vuotta omien hevosten kanssa. En ole käynyt yhdelläkään tallilla sen jälkeen, pakko pysytellä kaukana :-)
Lähetä kommentti