sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Kiitoksia kaikille vierailijoille:)

Kiitoksia kaikille vierailijoille ja on ollut mukava lukea kommenttejanne.
Tämä bloggailu on osoittautunut todella mukavaksi ajanvietteeksi. Mukavaa kun saa vaihtaa ajatuksia samanhenkisten ihmisten kanssa. Olen saanut monta ihanaa ideaa ihanista kodeistanne ja täällä on valkoinen maalisuti heilunut viime päivät ahkerasti. Vaaleat kotinne ovat innostaneet minuakin ja laitan kuvia jahka taas tuunaamiseltani kerkeän. Tässä on muutama pihakuva lisää, koska nyt tosiaan puutarha on vehreimmillään!

Juhannusviikolla eräs puutarha ilmoitti lehdessä että, kaikki kukat -50%. Niinpä lähdin sinne heti aamulla. En ollut uskoa silmiäni, siellä oli kauhea jono mummuja ja pappoja portin takana..No, siihen vaan jonon jatkoksi. Pääsimme sisään ja alkoi hirvittävä taistelu kukista. Minä tartuin tähän ja toiseen samanlaiseen humalaan ja kävelin kassalle. Huh, pääsimpä pois ja sain valtavat humalat puoleen hintaan..;)

Tämä kukkapenkki on tehty n.kuukausi sitten ja kyllä se jo ensi kesänä on kaunis ja rehevä.





Tässä hieman rapistunut ulkorakennuksemme jota alamme korjaamaan ehkä ensi vuonna..
Sinne mieheni haluaan oman elokuvahuoneen, jolloin saan sanoa kaiuttimille olohuoneessa että "bye, bye";)

11 kommenttia:

tiina kirjoitti...

Teidän ulkorakennus on ihana, nämä on juuri niitä juttuja joita ns. "uuden talon asukeilla" ei ole.. :( no, senhän tiedätkin kun olette itsekin rakentaneet.. mikä ihme siinä on että minullakin on niin suuri rakkaus kaikkeen kuluneeseen ja vanhaan?! =0
Niin... haluaisin vanhan ISON talon, no... kaikkea ei voi saada ja ollaan onnellisia tästä!!! :)

Sarppa kirjoitti...

Tosiaan suloinen tuo ulkorakennus ja ihanan näköistä teitin puutarhassa... niin ja vielä upea tuo humala

Marja Kristiina kirjoitti...

Vastavierailen! Ilman muuta saa linkittää, se on minulle aina iso ilo!

Täytyy sanoa, että olette tehneet aivan uskomattoman suuren ja mahtavan upean työn talonne korjauksessa ja laajennuksessa. Ei sitä uskoisi samaksi! Talosta tuli huvila!!! Olette onnenmyyriä, kun saatte asua rauhallisessa ympäristössä, ihanassa vanhassa talossa, kauniin puutarhan ympäröiminä! Terveisiä vaan täältä kaupungista ;-)

Auringon lämpöä!!

MarijaMaiju kirjoitti...

Iltaa:) En tiedä mistä tänne löysin, mutta oikein mukavalta näyttää. Tuosta taloprojektista tulee mieleen meidän puuhat täällä;) Ja tuo piharakennus on ihastuttava!

Mari

päivi kirjoitti...

taasen kurkkimassa pihallasi!
uusia perennapenkkejä aina mukavaa keväisin tehdä... minun piha pian yhtä sellaista...
kauniilta nuo penkkisi näyttävät ja paljon niissä sellaista kasvaa mikä täällä pohjoisessa ei onnistu ollenkaan!
iloa puutarhatöihisi!

terkuin päivi

mimosamamma kirjoitti...

Huomenta Hanna!
Minä kävin jo eilen katselemassa blogiasi mykkänä ihastuksesta talourakastanne, en vain saanut?? jostain syystä kommenttiani näkymään:) Kertakaikkiaan upea tulos!! Ja ihana, ihana piha!!
Linkitä vaan minut listaasi, jahka opin tuon linkittämishomman niin minunkin listani kasvaa pituutta ja sinun blogisi kuuluu ehdottomasti sinne:)

Terveisin Marja

anu kirjoitti...

On teillä ollut ihan mieletön talon rakennus urakka !!!Tosi hieno on talosi siinä on niin monta kaunista yksityiskohtaa!
Ja kukkamaasi ovat niiin ihania!
Ja koko blogisi oli ilo löytää!
terv.Anu

jaana kirjoitti...

Aah!Mitä kukkapenkkejä!!!! Minä en osaa edes unelmoida tuollaisista. Olen kukkien kanssa niin surkea.....
Piharakennuksesi vetää sanattomaksi. Eipä ole tuollaista, ei........

Maikki kirjoitti...

Terve!
Vastavierailulla olen käymässä:) Joo, meillä tuntuu olevan samanlainen maku. Wc:n "allaskaappi" oli ihana mistä olet löytänyt sen? Sohva oli kanssa kiva, oliko se Ikean? Apua, olen utelias, mutta aina kannattaa kysyä jos löytää jotain kivaa... Muutoinkin ihan paikka teillä ja kovan työn olette tehneet! Ahkeruus palkitaan aina, mukavaa kesän jatkoa:)

Anki kirjoitti...

Moikkamoi Hannaliini!

Jalkapuoli-Anki täällä huhuilee =0)
Ihania kuvia teidän pihamaalta, olet kyllä ahkeroinut kun piha on noin kaunis ja hyvin hoidettu!

Hienot humalat myös olet löytänyt, aivan valtavan kokoiset!

Aurinkoista viikon jatkoa, torstaiksi lupaili ainakin huh-hellettä!

Leppoisaa oloa, voi hyvin!! ***

Sara kirjoitti...

Teillä on niin siistiä puutarhassa! Ehkä se ei ole paras sana kuvaamaan mutta kaikki on niin nätisti laitettu. Huolellisesti! :-) Se näyttää hienolta.