perjantai 5. joulukuuta 2008

Matkamuistoja ja parhaita elämyksiä:)



Heippa taas kaikille blogiystävilleni.

Täällä taas kotona ollaan..monta kokemusta rikkaanpana. Loma meni hienosti eikä sattunut mitään matkalaukun katoamisia tms. Lapset olivat tohkeissaan kaikesta näkemästään ja varsinkin lentokoneen nousu tuntui heistä jännittävältä. Ilmat eivät oikein olleet meidän puolella eli aurinkoa näimme parina päivänä vain muutamia tunteja. Noissa yläkuvissa on matkamuistoja eli tuollaisen patsaan löysin Puerton kauppahallista ja se on kuulemma nimeltään Virgen del Carmen. Selvisi matkan aika myös se, että melkein kaikilla etelän pikkupaikkakunnilla on joku oma pyhä olento eli siellä palvotaan monia eri neitsyitä. Kortit sain ystävälliseltä myyjältä kaupan päälle. Hän olisi halunnut maalata patsaan minulle eikä oikein ymmärtänyt miksi haluan sen valkoisena. Mutta suostui kuitenkin myymään ja hintakin oli vain 17€.
Lasipalloja löysin eräästä paikallisesta sisustusmyymälästä ja nekin maksoivat muutaman euron pala. Kaikenkaikkiaan sisustustavarat olivat halpoja verrattuna moniin muihin tuotteisiin. Matkalla tulivuorelle opas ilmoitti että pysähdymme katsomaan metsää, jossa kasvaa kanarian mäntyjä. Muistoksi sai kerätä käpyjä jos vain löysi niitä. Tovin etsimisen jälkeen löysimme muutamia ja ne olivatkin komeita.
Lapsille se olikin kovempi pettymys kun oli niin viileää, ettei oikein uimaan sopinut mennä kuin parina päivänä. Mutta sitäkin enemmän koimme kaikkia erikoisia asioita..Kuten minä sain elämäni ensimmäistä kertaa merileijonalta eli hylkeeltä pusun;)eli olimme katsomossa juuri siinä kohtaa, johon kouluttaja tuo merileijonan antamaan pusun jollekulle. Ja se satuin olemaan minä..Kävimme tulivuorella ja korkealle menimmekin. Minä, jolla on kauhea korkeanpaikan kammo en tietenkään halunnut päästää muuta perhettä ilman minua sellaiseen hissiin..

Tässä tämä komea iso merileijona jolta sain pusun..Sattuipa kouluttajakin pyllistämään juuri sopivaan aikaan;))

Tällainen upea patsas seisoi tulivuori Teiden juurella.

Tässä kuva otettu niin korkealta kuin vaijerihisseillä pääsimme eli 3550 metristä.
Näkymät olivat kauniit kun pilvet olivat niin alhaalla. Näytti kuin pumpulia olisi ollut ympärillämme..



SITIO LITRE on vanhin Teneriffalla säilyneistä puutarhoista. Sillä on ikää 230 vuotta. Puutarhassa oli historia vahvasti läsnä ja välillä jopa tuntui niinkuin edesmennyt taiteilija Marianne North seuraisi askeleitani..Hän on maalannut täällä puutarhassa monet kuuluisat työnsä. Tuota ihanaa aidosti vanhaa Madonnaa eivät suostuneet minulle myymään;)






Lomassa on aina yksi ihana puoli eli se kotiinpaluu..kyllä se oma sänky on vaan niin ihana ja osaa taas arvostaa täällä niitä tuttuja rutiineja. Sekin on täällä pohjolassa ihanaa, kun saamme nauttia kaikista vuodenajoista.

Mutta, nyt täytyykin tästä mennä tuhansien muiden tavoin katselemaan telkusta linnanjuhlia eli oikein ihanaa itsenäisyyspäivän iltaa kaikille!

Terkuin Hanneloore

12 kommenttia:

maano kirjoitti...

kiitos kivoista kuvista :) hyvää itsenäisyyspäivää :)

päivi kirjoitti...

ihanat ostokset ja lomakuvat <3
mukavaa joulun alusaikaa sinulle ja perheellesi:D
lämpimin terveisin päivi

Karita kirjoitti...

Mukava kuulla että lomanne meni hyvin ja oli hauskaa. Loman jälkeen mukava levänneenä palata arkisiin rutiineihin.

Rauhallista toista adventtia.

Karita

Krisse /Vaarala kirjoitti...

Mukavia kuvia Teneriffalta.
Loma on aina lomaa vaikka ilmat ei kovin helteisiä olisikaan.
Hyvää 2. adventtia toivottaa Krisse

titta kirjoitti...

Hienoja matkakuvia :)

tiina kirjoitti...

Kauniita kuvia... mukavaa että matkanne oli onnistunut. :)

mimosamamma kirjoitti...

Hyvä kun lomanne oli onnistunut!
Mutta mukavaa on aina kotiinkin palata kauniiden kuvien ja muistojen kera:)
Oikein hyvää alkavaa viikkoa Rosegardeniin!

Piitu kirjoitti...

Kivoja lomakuvia, mukavia löytöjä olet tehnyt :) On se loma varmaan erilainen, jos ei aurinkoa oo paljoa näkynyt, tulee tehtyä silloin muutakin ku uitua :) (vaikka lapsille se olis vissiin mieluisinta)..

Mari kirjoitti...

Tervetuloa kotiin! Ihania ostoksia onnistuit tekemään, niin sinun tyylisiäsi.

Arvaa jäinkö miettimään sisustusaiheista vaihtoa, miksen ole aiemmin hoksannut että niitäkin voisi järjestää. Vakavasti harkitsen sellaisen järkkämistä ensi vuonna ;)

Hanna kirjoitti...

Teillä on ollut ihana matka, kauniita kuvia ja matkamuistoja! Mukavaa alkanutta vikkoa :)

mimmuli kirjoitti...

Ihania kuvia ja varmaan oli mukava matka:) Nuo madonnat ovat kyllä aivan mielettömän kauniita, harmi kun eivät suostuneet myymään sinulle sitä puutarhassa olevaa madonnaa;)Mukavaa alkavaa viikkoa!

Satu kirjoitti...

Löysinkin tuttuja paikkoja, olemme myös käyneet pari vuotta sitten :)