keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Uusi vuosi ja lupauksia..;))


Joulua ja Uuttavuotta on nyt juhlittu ja täytyy sanoa että on akut aikas tyhjät... Flunssani vain paheni muutamaa päivää ennen jouluaattoa. Särkylääkkeitä on tullut napsittua kuin karkkia. Ihanaa kuitenkin oli kun jouluna oli koolla niin paljon meille tärkeitä ihmisiä. Sunnuntaina meillä juhlittiin vielä pojan synttäreitä ja talo oli täynnä lapsia. Molemmilla enoillani on 4 lasta eli pelkästään kun he tulevat, niin lapsia tulee 8. Se on silti ihanaa kun on paljon lapsia ja he tykkäävät leikkiä keskenään. Laskin ihan leikkimielellä kuinka monta ihmistä meillä kävi joulun aikaan ja sain luvuksi 47 ihmistä. Silti nautin suunnattomasti kun saan laittaa ruokaa ja jos se vielä maistuu vieraille niin aina parempi:))




Uudenvuodenaaton päätimme viettää aivan omassa kodissa ja vaan oman perheen kesken.
Katoimme tyttöni kanssa meille oikean juhlapöydän kynttilöin ja koristein.
Laitoimme takkaan tulen, sytytimme runsaasti kynttilöitä ja, kuten tyttöni aina sanoo, sitten vaan tunnelmoimme;)))
Ruuaksi laitoimme sellaista mistä kaikki pitävät eli ranskalaisia, nakkeja ja tietenkin perunasalaattia;))



Naapurimme pellolle kertyi syksyllä paljon vettä ja nyt se on jäätynyt hienoksi luistelukentäksi. Meiltä on jäälle matkaa vain 200m ja olemme käyneet lasten kanssa kaksi kertaa päivässä luistelemassa. Veeti osasi jo luistella ja tyttömme oppi sen muutamassa tunnissa. Voi että sitä onnen ja ylpeyden tunnetta äidin sydämessä kun katselee lasten oppimisen riemua! Muistan omasta lapsuudesta kuinka hienoa talvella oli luistella ja hiihtää.

Muuten, jouduin antamaan miehelleni uudenvuodenlupauksen;((Eli, yritän olla ostamatta mitään turhaa sisustushömppää. Toisin sanoen, yritän ostaa vain jotain sellaista jota oikeasti tarvitsen??Kauheaa...minä joka rakastan kaikkea ihanaa,kaunista ja turhaa..en pysty siihen. Tänään jo ensimmäisenä päivänä olen surffaillut ihanissa nettiputiikeissa ja ihastellut kaikkea ihanaa..;))
Olisi kiva tietää mitä lupauksia te, rakkaat sisustajaystävät olette tehneet?
Onko kenties jonkun muunkin mies joskus kyllästynyt aina vaan lisääntyvään tavaraan vai onko minun mieheni ainoa lajiaan;))?


Tuhannet kiitokset kaikille ahkerille kommentoijille ja ihanaa sisustusvuotta kaikille blogiystävilleni<3<3<3

Terkuin:))
Hanneloore

Terkuin Hanneloore

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana tämä blogisi Hanneloore!
Onnellista uutta vuotta!pakkasterveisin Tuikku Kuopiosta

Mari kirjoitti...

Onnellista uutta vuotta:) Minulla tulee itselläni kaikki sisustusjutut korvistakin, joten varmasti säilyn hankinnoilta ilman lupauksia...

Houkuttelevan näköinen luistelurata:) Meidänkin pitäisi kaivaa luistimet esiin... On vaan niiiin kova pakkanen!

Anonyymi kirjoitti...

Onnellista uutta vuotta!Ihania talvisia kuvia luistinradalta.Nyt kun joulu ja uusi vuosi meni,hellittää tämä meidänkin kiire.Jos nyt sitten tammikuun aikana ehdittäis käymään.Olisi kiva nähdä taas pitkästä aikaa!
Terveisin Kati

*Katinkainen* kirjoitti...

Lupauksia en tehnyt!!!
En ole tehnyt niitä moneen vuoteen...
Jos pitäisi joku tehdä,
niin se liittyisi varmasti kirjeiden kirjoittamisen ja herkkujen säännöstelyyn!!!
Ehkä joku kaappien siistinä pitämis juttukin voisi listallani olla.Olen nääs sellainen kaappien sotkija,että oksat pois...
Onneksi ovet saa kiinni!!! =O)
Luistelemaan ovatte kovasti meidänkin kersat menossa..
Ei taida vaan olla lähikoulun rata vielä kondiksessa!!
Mukavan mukavaa sisustusvuotta toivottelen myös minä sinulle!!!=O)

Mari kirjoitti...

Onko olemassa turhaa sisustushömppää :)?

Kävin koko blogisi taas läpi, tykkään niin paljon tyylistäsi.
Vuosi alkoi meillä remontilla ja hurjasti on suunnitelmia miten pienellä vaivalla ja rahalla saadaan uutta ilmettä keittiöön ja eteiseen.

Mukavaa uutta vuotta!

päivi kirjoitti...

hei ja kiitos vierailustasi<3
sisustaminenhan voi olla elämäntapa johon ainakin meidän miehet ovat saaneet oppia ... tai ehkäpä nuo yhdessä eletyt vuodet ovat tehneet tehtävänsä:D
tänäänkin hain postista ihanan paketin joka täynnä pehmoisia peittoja joten hyvin vuosi alkoi....
ihanaa uutta vuotta kauniiseen kotiisi<3
halauksin päivi

Anni kirjoitti...

Sinulla on todella kaunis blogi ja kaunis koti kuvista päätellen:) Hauskaa on varmasti ollut luistellessa! Ja voi voi minkä lupauksen teit, ei minulta onnistuisi!!:D Tervetuloa piipahtamaan blogissani ja hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

Hanna kirjoitti...

Ihanaa ja kaunista uutta vuotta!
Aika pahan lupauksen olet tehnyt, tosin luulen, että aika moni mies olisi aikasta iloinen moisesta lupauksesta (meidän huushollista löytyisi heti yksi ilakoitsija ;))... Onnea ja sitkeyttä lupauksen pitämiseen :)

Nina kirjoitti...

Mukavaa alkavaa uutta vuotta sinulle ja perheellesi.
Ihanaa tunnelmointia olet lastesi kanssa järjestänyt uuden vuodenaatoksi.

Mitään erityistä lupausta en tehnyt, muuta kuin sen, että alan pitää parempaa huolta itsestäni. Tässä keski-iässä viimeistään on alettava katsoa miten elämäänsä elää ja itseään kohtelee ihan terveydellisistä syistäkin.

Mitä kaikenlaisen tavaran hankkimiseen taas tulee, niin aloitin reilut pari vuotta sitten järjestelmällisesti vähentää kaikenlaista tavaraa kodista ja uskon linjan säilyvän. Pidän pelkistetystä ja selkeästä ympäristöstä, jossa saa kuitenkin olla ripaus romantiikkaa.

Sirkka kirjoitti...

Uskomattoman paljon ystäviä teillä on käynnytkin joulun aikaan, mikäs sen ihanempaa ja sitten tuo uuden vuoden vastaanotto oli teillä upea, parasta mitä tiedän on antaa aikaa läheisilleen, lapset nauttivat varmasti suurenmoisesti ja te tietenkin, tuli mieleeni kun tyttäremme oli kaksi ja puolivuotias, kun menimme luistelemaan ja heti myös oppi...viisi metriä ja pumps, muttei haitannut ylös ja uudestaan.

Niin tavara...hmmm tuttu sana:) juu mieheni on aivan innoissaan, kun olen nyt alkannut vähentämään sitä, siis olen nyt jo myynyt pois Ikean Jennylund tuolini ja rautasohvasänkyn sekä kuusi pikkutuolia...et tämmöisii isompia on saanut poistua, mitä nyt lisäksi pikkutavaroita olen vienyt kirppikselle...
Nyt on jotenkin tälläinen vaihe...saas sit taas nähdä kuinka käy jatkossa. Täytyy kyllä sanoa, että tunne on ihana kun saa tyhjennettyä ja toisille antaa iloa niistä se on vielä ihanampaa.

Oikein hyvää tätä vuotta ja kyllä se sisustaminen on niiin ihanaa!

Mimmimamma kirjoitti...

En minäkään tuollaista lupausta voisi pitää. Kaikki kaunis antaa voimia arkeen ja saa mielen hyväksi.

Mukavaa vuotta 2009!:)

Marge kirjoitti...

Ihania kuvia sinulla paljon!! Meidänkin olisi tarkoitus päästä täsä joskus mökille luonnonjäälle. Se on aina kaikkein ihaninta, luonnonjää...
Mitä tulee tavaraan - olen oppinut kriittisemmäksi sen suhteen, mitä hankin. Mietin ensin, kuinka paljon siitä todella pidän, missä käytän ja missä säilytän. Ja makukin on ehkä alkanut varmentua, ei tee niin paljon virheostoksia kuin ennen. viime kesänä mieheni kanssa teimme todellisen "inventaarion" ja tavaraa lähti! Vaikka luuli, ettei ole paljoa turhaa, niin oli sitä. Pidän selkeydestä. Mottoni on: jos ei kahteen vuoteen ole jotain tarvinnut, niin ei sitä sitten enää tarvitsekaan!
Hyvää sunnnuntain jatkoa sinulle!!
Ihana blogi!!!

olivieno kirjoitti...

Voi mikä lupaus! Mieheni nauraisi jos yrittäisin edes sanoa... Mutta olisihan se tietysti hienoa osata hillitä itseään...

Muksujen luistelua on suunniteltu täälläkin, mutta se on edelleen suunnitteluasteella.

elina kirjoitti...

Hieno lupaus.Meillä ainakin mies huutaisi hurraata, vaikka en kovin innokas ostaja olekaan. Miehen mielestä kaikilla tavaroilla pitäisi olla käyttöä, pelkän kauneuden takia ei kannata ostella. Ostelen kumminkin joskus ja pitäähän silmienkin levätä. Ja mitä käyttöä esim. tailulla on, enkä mitenkään voisi elää talossa, jossa on paljaat seinät.

taburetti kirjoitti...

Mukavaa uutta alkanutta vuotta sinulle!
Itse olen nyt vuosisadan flunssan kourissa...
En tehnyt mitään uuden vuoden päätöksiä, mutta olen pyrkinyt muuten vähentämään pikkutavaran ostamista ja ostaa vain juuri sellaista josta todella pdän ja jolle on jotakin käyttöä...... no nyt näin mutta miten sitten taas...

Mukavaa loppiasita!!
Jaana

Maikki kirjoitti...

Moikka!
Onnellista, rauahllista ja menestyksekästä vuotta 2009:)
Voi, apua, en ole luvannut mitään.. Ainakaan en voi luvata etten osta "sisustushömppää".. Odotan jo kovin, että pääsen laivalle 12.1 ja ensitöikseni meinaan suunnata Tukholman kirppareille. Voi olla että mukaan tarttuu siis hömppää, hmm, ehkä me naiset ollaan se ansaittu? Mieheillä on niitä omia urheiluharrastuksia ja saunailtoja, joten olen meillä naisilla saa olla sisutusharrastus:)
Terkuin Maikki