keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Olohuoneesta..ja tunnustus:))





Taas on perjantai ja viikonloppu edessä:)) Tuntuu että viikot vain vilahtavat ja kohta on jo kevät käsillä. Ihanaa.. pääsee taas touhuilemaan puutarhaan:))
Muutamia viikkoja täytyy vielä malttaa odottaa.

Meidän "Mennään eteenpäin" viikonloppumme meni tosi hienosti. Viikonloppu oli rankempi mitä kuvittelimme eli päivät olivat tiiviitä aamusta iltaan..Paljon tuli opittua uutta itsestä ja puolisosta:))Suosittelen lämpimästi kaikille jotka haluavat vaalia parisuhdettaan. En voi kertoa enempää, koska viikonloppu on yllätyksiä täynnä;)
Tässä muutamia kuvia olohuoneestamme. Tuon televisiokaapin kanssa kamppailen..
Toinen puoliskoni haluaisi maalata sen valkoiseksi, yllätys yllätys..Taas toisaalta tuo puunvärikin kiehtoo:) Antakaa mielipiteitänne, please?













Tämän ihanan tunnustuksen olen saanut Olivienolta. Sydämellinen kiitos siitä:)) Tunnustuksia on paljon liikkeellä ja aina se lämmittää jos joku sellaisella itseä muistaa:)) Haluan antaa sen eteenpäin niin monelle ja ajattelinkin että, kaikki kommentoijat saavat sen ottaa mukaansa:))
Mieheni lähti hieman metsätöihin ja laitoin lapset ulos leikkimään. Sain pienen ihanan oman hetken koneen parissa ja sain tämän päivityksenkin tehtyä:)) Olen ollut tällä viikolla taas töissä, joten aikaa on jäänyt vähemmän blogien lukemiseen. Kiitos kuitenkin kaikille kommentoijille ja yritän tänä viikonloppuna ehtiä hieman blogeissanne vierailemaan:))



Haliterkuin <3<3<3
Hanneloore

20 kommenttia:

Krisse kirjoitti...

Onpas täällä taas kauniita uvia tosi kauniista kodista...
oikein minun mieleeni...hyvää viikonloppua..

Anonyymi kirjoitti...

no,mä kyllä maalaisin ja kiva kulutus päälle...mulla menee sudin alle lipasto ja ikean jakkara ja hattuhyllykkö ja valokuvakehyksiä=)
T:B

Nina kirjoitti...

Todella kauniita kuvia kauniista kodistasi.

Minä pidän televisiokaapistasi juuri noin. Antaa kivaa kontrastia ja sitä perään kuulutettua kerroksellisuutta sisustukseen etenkin, kun on kyseessä vanhat/antiikkiset huonekalut.
Kuulostele aikasi ja saat varmasti vastauksen :)

Mukava kuulla, että yhteinen viikonloppunne puolisosi kanssa oli onnistunut!:)

maano kirjoitti...

miksihän sinun blogipäivitykset tulee aina näkymään minun blogissani myöhässa :/ .. nyt vasta huomasin päivityksen . mun mielestä kaappi on ihana juuri noin .. ite en menis maalaamaan :) . muutenki teän olkkari on hirmu ihana :) mukavaa sunnuntaita :)

Elsa kirjoitti...

Tuo vanha peiliovi on todella kaunis, kiva pieni kompaktikoko, kulunut viehättävästi.

Minä maalaisin valkoiseksi ja hiekkapaperilla sitä vähän hankaisin. En tiedä mikä olisi oikea ratkaisu, kyllä sen itse tietää. Toki kaappisi on kaunis noinkin, mutta vaihtelu virkistää.

mimmuli kirjoitti...

Ihastuttavia kuvia, minä kyllä maalaisin..noin 12v sitten olimme MM myös ..<3 kyllä parisuhdetta kannattaa aina välillä huoltaa, jaksaa taas arjessa. *tuhat halia*

Merja K kirjoitti...

Heissan, kurssi kuulostaa mielenkiintoiselta, eikä varmaan olisi itsellekään pahitteeksi. Parisuhde kun tuppaa unohtumaan arjen tohinassa :(

Minä jättäisin kaapin tuollaiseksi. Se on tosi kaunis :)

päivi kirjoitti...

ihania kuvia<3
itse en sinuna maalaisi tuota kaappia!
teillä on sille tummanakin "tilaa" ja olisi sääli maalata se pelkän valkoisuuden takia... kaappi antaa tietyn vastapainon vaaleudelle:)
meillä on harmiksini pienet tilat joten valkea avartaa kummasti...
sunnuntaiterkuin päivi

Mari kirjoitti...

Ihania kuvia. Kaappisi on kaunis noinkin mutta varmasti myös valkoisena :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kuvia ja mukava tunnelma sinun kotona. Pidän kaapista tuollaisena ja siitä ettei ihan kaikki ole valkoista, se tuo jotenkin niin lämpöisen ja kodikkaan tunnelman. Mukava blogi sinulla...innostuneena lisäsin sen suosikkeihini!

Sari kirjoitti...

Jos vielä itsekin harkitset niin jätä puunväriseksi. Maalaat sitten valkeaksi kun tuntuu siltä ;) Näin itse tekisin.
Kauniita kuvia blogissasi, ensi kertaa täällä vierailulla.Jatkan vielä tutustumiskierrosta..

Heli kirjoitti...

Jos meillä olisi noin iiiiihana kaappi, niin en ikimaailmassa peittäisi sen sielua maalin alle. Mielestäni se sopii teille tuollaisenaan ja tulee hyvin esille muusta vaaleasta.

Mimosa kirjoitti...

miekin olen blogissasi ensivierailulla mutta en takuulla viimeistä kertaa!! niin ihanan kaunis on kotisi ja kuvasi....

en myöskään maalaisi kaappia...noin puunvärisenä siinä on luonnetta ja se tulee upeasti esiin muuten vaalessa kodissasi...mimosa

Marge kirjoitti...

Täällä vielä yksi, joka sanoo kans älä maalaa valkoiseksi.:) Se on TODELLA kaunis(!) juuri tuollaisena ja antaa eloa vaaleaan kokonaisuuteen. Sopii hurjan hienosti olohuoneeseenne.
Oikein kaunista teillä ja kodikasta!!
Kiva, että oli onnistunut viikonloppu! Kaunista viikonjatkoa sinulle!:))

Tuikku kirjoitti...

Hei Hanneloore,
taistelen itse saman asian kanssa tällä hetkellä, enkä vielä ole maalannut:) Eli minunkin ehdotukseni on, että älä maalaa, ennenkuin olet ehd. varma! Kaunis noinkin, tosi lämpimän värinen.Olohuoneenne on IHANA!Eikö olekin ihana, että kohta päästään pihaa laittamaan, kevät tulee hitaasti mutta varmasti:)

G-STYLE kirjoitti...

Hello ,very nice blog you have !!
I love your house and garden ,you have beautiful furniture in your home it's also very cosy .
Love to come again here
greetings from Gea (Holland)

Maria kirjoitti...

Monessa asiassa meillä on todella samanlainen maku ja samantyylisiä valintoja ollaan toisistamme tietämättä tehty. Meillä on myös tuontyylinen, tosin ikean uusvanha kaappi. Väillä kamppailen maalausintoa vastaan, välillä vannon, etten sitten ikinä sitä maalaa. Muuten vaaleassa huoneessa antaa mukavaa kontrastia ja lämpöä.

Kotisi on kaunis ja harmoninen, lämminhenkinen, mutta valoisa ja lempeä.
Tätä uutta kotia laitellessa tavoittelen tuota tunnelmaa itselleni, vielä se on hakusessa... :)

Minttu kirjoitti...

Hei Hanneloore,
Teillä on niin kaunista ja kauniita kuvia vielä hetken meinaan ihastella... :) Aurinkoista viikon jatkoa toivottelen! <3
-Minttu-

Anonyymi kirjoitti...

Löysin blogisi jokin aika sitten ja aivan mielettömän ihana koti teillä on!

En maalaisi tuota kaappia, on tosi kivan sävyinen noinkin. Ja tosiaan niin kuin joku kommentoi, että voithan sitten maalata sen, kun olet ihan varma.:)

-Johanna-

Nora kirjoitti...

Minäkään en maalaisi kaappia, vaikka valkoisesta tykkäänkin. Tuossa kaapissa on itsessään tosi kaunis oma väri, joten se ei kaipaa maalia. Eri asia olisi, jos olis joku kellastunut mänty. =)