sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Puuhailua pihalla..





Tuntuu että kesällä sitä on aina sata projektia kesken..
Ulkona on kiva tehdä puutarhaan uusia istutuksia ja aina löytyy maalattavaa.
Viimeiseksi aloitin polun tekemisen kasvihuoneelle. Se oli tosi helppoa. Mieheni teki pikasementistä kuraa ja minä vain asettelin ne raparperinlehdille kuivumaan. Tarkoitus olisi saada polku kuntoon tänä kesänä ja ensi kesänä tehdä polun päälle pergolakäytävä jonka juurelle istutan kaikennäköisiä ihania köynnöksiä ja sitten se on kymmenen vuoden kuluttua ihanan rehevä;)kärsivällisyyttä kysytään.
Terassin kaiteiden maalauskin on kesken, mutta tuntuu että aina vaan sataa ja on niin kosteaa ettei hommiin voi alkaa. Toivotaan, että vielä niitä helteitä tulee.
Pihalla olevat ihanaiset metalliset hevoskärryt ovat naapurini Virpin käsialaa.
Hän tekee metallista kaikkea ihanaa. Laitan linkin hänen sivuilleen jahka ne valmistuvat. Ai niin, tossa terassin pöydän päällä on viimeisin tekeleeni, heinäseiväs koriste kaikelle kivalle. Nyt lähdemme kohta kolmosserkkujeni 7v. syntymäpäiville nauttimaan herkkuja:)

13 kommenttia:

Sirkka kirjoitti...

Hyvä Puutarhuri,
Uskomattoman kaunista, pidättelin hengitystäni hetken...ruohokin on kuin samettia. Ihana, meillä on sellainen postimerkin kokoinen ala.
Nautinnollisia hetkiä puutarhassasi.
Vielä kerran niiin kaunista katseltavaa.

Nipsu kirjoitti...

sähän olet ihan vauhtiin päässyt...
Mä en vielä ala bloggaajaksi, tää huusholli on ihan pommi...
Noi on kyllä ihkut noi lehtikivet:).
tuut sitten sen meidän kartanon puutarhan suunnittelemaan;).

Mummu-Ruusunen kirjoitti...

Kuinka kaunista, minulle on seuratessani ihania blokeja iskenyt vihdoin halu tehdä jotain meidän pihalle. Ongelmanani vaan on että en osaa, siis en tiedä miten kukkapenkkejä tehdään tai kuinka niitä suunnitellaan. Enkä osaa hahmottaa mitä missäkin olisi kivan näköisesti.
Viimeyön yökkö kaveri lupasi jo taimia ja anopiltakin jotain löytyy joten pakko alkaa asiaa syksyn päälle tutkiin.
Tuollaiset lehti kivet haluan ehdottomasti!
Saat toki laittaa suosikkeihin blokini. Kovin sekalaista juttua siellä ja lisää tulee=o)
Huonekalut minullakin on jo pari vuotta pikkuhiljaa muuttunut valkoisiksi. Yleinsä paljon pikkujuttuja ja tekstiilejä on ollut vaalean sinistä, mutta nyt joku ihme vaaleanpunainen kausi menossansa.

päivi kirjoitti...

kaunista niin puutarhassa kuin uudessa talossanne!
laitathan pihakuvia lisää... täälläkin mullassa möyritään aina kun ei sada...
terkuin päivi

itsekin vasta oman blogin aloittanut
vanhanlumoissa.blogspot.com

Anne/ Huvilaunelmaa kirjoitti...

Aivan uuden ihanan blogin löysin...onpa teillä kaunista!! =)

Sarppa kirjoitti...

Ensi visiitillä ihanaisessa blogissasi, upeita kuvia niin sisältä kuin ulkoa..
laitanpa tämän blogin muistiin..

Elsa kirjoitti...

Kiitoksia vierailustasi blogissani! Kaunista on...
Kyllä saat minut linkittää, olisin siitä otettu. Ja minä saanen linkikttä Sinutkin? Kesäterveisin, Elsa

Tiina kirjoitti...

Kävin minäkin vierailulla kauniissa blogissasi! :) Saat toki minut linkittää, se olisi oikein mukavaa... laitanpa minäkin sinut suosikkeihini..:) terkuin, tiina.

Heli kirjoitti...

Rehevää, mehevää puutarhaa! Jos tästä sateisesta kesästä jotain positiivista löytyy, niin se, ettei ole tarvinnut puutarhassa kastella ja keväiset istutukset ovat lähteneet hyvin kasvuun. Milloin olette puutarhanne perustamisen aloittaneet? Mikä on tuo hevoskärryjen takana oleva kukkapenkin mätästävä reunakasvi orvokkien ja krassin välissä? Näyttää muratilta, mutta onko muratti?
Tuun toistekin iltakävelyllä kyläilemään!
T. Heli, joka myös hoopona kaiken wanhan perään

Krisse kirjoitti...

Hei Rosegarden emäntä!
Piipahdappas blogissani! Siellä odottaa sinua yllätys.

Sinulla on ihana blogi!
T.Krisse

Possumamma kirjoitti...

HEIPPA!

Eksyinpäs tänne, ja ihastuin heti kauniiseen puutarhaasi, täältä varmaan saankin sitten vinkkiä omaan pihalla puuhasteluuni:)

Tervetuloa blogeilemaan!

Hanneloore kirjoitti...

Hei Heli!
Aloitimme kaksi vuotta sitten rakantamaan tätä pihaa eli silloin tämä oli vain rikkaruohoittunut pläntti. Siinä suuren kiven oikealla puolella oli joskus navetta. 10v. sitten se paloi.Se kysymäsi kasvi on rönsyansikki;) Pihaa ja kukkapenkkejä tehdessäni teen huolellisesti pohjatyöt koska hyvä maa on kaiken perusta. Laitan 2v vanhoja kuvia pihasta, niin näet mitä on tapahtunut:))

Jojo kirjoitti...

Hmm...eksyin sivuillesi jostain, nyt suunnittelen jo talon laittamista myyntiin jotta minäkin saisin NOIN IHANAN talon!